Johtajalle kebabia

Olipas hilpeä lounashetki. Astun sisään naapurikorttelin kebab-ravintolaan, yhdessä työkaverini kanssa. Kebab-paikka on tullut tutuksi useiden lounaiden myötä. Myyjä ottaa kaverini buffet-tilauksen vastaan nopeasti, ilman koukeroita. Minulta myyjä tiedustelee: "Mitäs johtajalle?" Ilman ivaa. Häkeltymistä peitellen vastaan: "Buffet-lounas myös." Täyttäessäni vesilasia (muut juomat eivät sisälly lounaaseen) myyjä kysyy tiskin takaa lasi kädessä: "Mitä juomaa? Cokista?" Rooliani noudattaen vastaan: "Cokis-light, kiitos."

Lounaskokemukseni avartaa ymmärrystäni miksi puvut ovat niin suosittuja myyjillä ja muilla bisnesorientoituneilla henkilöillä: saat enemmän ja/tai maksat vähemmän.

Vielä muutama sata tällaista lounasta niin puku on maksanut itsensä takaisin.

Puvussa ei juosta

Olen yllättynyt kuinka lämmin ja hiostava asuste puku on. Aluspaita, pitkähihainen kauluspaita ja pukutakki toteuttavat kerrospukeutumista kirjaimellisesti. Puku päällä hikoilee herkästi, jos intoutuu juoksemaan portaita tai powerwalkkaamaan.

Muutaman hikisen päivän jälkeen olen rauhoittunut. En enää singahtele työpisteiden tai kerrosten välillä. Kävelen kadulla rauhallisesti. Otan kaiken vähän rauhallisemmin. Varmaan elekieleni, käsieni huitominen, jopa puherytmini on rauhoittunut. Ehkä tästä puvun aiheuttamasta, osittain tiedostomattomasta, rauhallisuushakuisuudesta kumpuaa pukujen käyttäjiin liitetty auktoriteetti ja arvostus. Kohta liikehdin ja puhun kuin Paavo Lipponen (aka Mooses).

Lähetti ei voida tehdä työtään puku päällä, mutta sikaria poltteleva patruuna voi.

Kaikkeen tottuu

Puvun käyttämiseenkin tottuu. Ensimmäisenä päivänä, viikko sitten, kikattelin vielä hiljaa omalle pukeutumiselleni. Puku näytti ja tuntui hassun erilaiselta työasulta. Muutamalla ystävällänikin oli vaikeuksia pitää naamaa peruslukemilla. Toisena päivänä en enää nauranut itselleni ääneen. Kolmantena päivänä kauluspaidan napittaminen ja pukutakin päälle heittäminen alkoi tuntua jo normaalilta.

Eräs toistuva kommentti pukeutumiseeni on ollut: "Vai, että puku päällä. Työhaastatteluunko olet menossa?" Kommentti kertonee enemmän kommentoijasta kuin kommentoitavasta.

Napittaessani aamulla kauluspaitaa kiinni, kaksivuotias poikani totesi: "Isi laittaa kylpytakin päälle."

Ensimmäinen aamu

Pahus. Sateen uhka on todellinen, eikä mulla ole päällystakkia. Yksi asia lisää pukumiehen ostoslistalle. Matka autolle ja autotallista toimistolle on lyhyt, joten ei muuta kuin menoksi.

Matkalla toimistolle, Kampin keskuksen läpi, ostan kahvin vakiomestastani. Hämmästyn, kun myyjä palvelee minua jonon ohi. Kassan molemmilla puolilla on oma jono, joita myyjät palvelevat FIFO-periaatteella, mutta tänä aamuna saan palvelua heti kun astun tyhjään jonoon (vaikka toisessa on asiakkaita). Hämmästyttävää.

Ennen kuin pääsen työpisteelle, joudun selittelemään uutta pukeutumistani jo kolmelle ihmiselle. En halua tehdä siitä numeroa. Ei, en ollut keksinyt hätävaletta valmiiksi. Joudun improvisoimaan ja välttelemään aihetta. Toivottavasti kaverisuhteet eivät palaneet. Ehkä hekin joskus lukevat tätä blogia ja antavat anteeksi :-)

"Vaatteet tekevät miehen. Alastomilla on vain vähän tai ei ollenkaan vaikutusvaltaa yhteiskunnassa." -- Mark Twain